Andreas, poika ja Jeesus

Sen jälkeen Jeesus meni Galileaan, se on Tiberiaan, järven tuolle puolelle. Ja häntä seurasi paljon kansaa, koska he näkivät ne tunnusteot, joita hän teki sairaille. Ja Jeesus nousi vuorelle ja istui sinne opetuslapsinensa. Ja pääsiäinen, juutalaisten juhla, oli lähellä. Kun Jeesus nosti silmänsä ja näki paljon kansaa tulevan tykönsä, sanoi hän Filippukselle: "Mistä ostamme leipää näiden syödä?" Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse hän tiesi, mitä aikoi tehdä. Filippus vastasi hänelle: "Eivät kahdensadan denarin leivät heille riittäisi, niin että kukin saisi edes vähän". Niin toinen hänen opetuslapsistansa, Andreas, Simon Pietarin veli, sanoi hänelle: "Täällä on poikanen, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa, mutta mitä ne ovat näin monelle?" Jeesus sanoi: "Asettakaa kansa aterioimaan". Ja siinä paikassa oli paljon ruohoa. Niin miehet, luvultaan noin viisituhatta, laskeutuivat maahan. Ja Jeesus otti leivät ja kiitti ja jakeli istuville; samoin kaloistakin, niin paljon kuin he tahtoivat. (Joh.6: 1-11)

Kertomus ruokkimisihmeestä, jossa Jeesus moninkertaisti viisi leipää ja kaksi kalaa, on tuttu meille monelle - kenties jopa liiankin tuttu sillä tavoin, että ohitamme sen monesti lukiessamme Raamattua tai vain silmäilemme sen läpi. Viime tiistaina aihetta käsittelevän kräsäillan aikana sain kuitenkin löytää joitakin uusia ajatuksia tähän tekstinkohtaan liittyen.

Jeesuksen lisäksi kertomuksessa suurimman huomion saa poika, joka toi Jeesuksen eteen nuo leivät ja kalat. Tuo hetki oli todennäköisesti pojalle valtaisa kokemus. Hän oli vain tullut paikalle - kenties vanhempiensa mukanaan tuomana - eikä luultavasti odottanut mitään ihmeellistä tapahtuvan, ainakaan omalla kohdallaan.  Siitä huolimatta hän pääsi keskelle Jeesuksen ihmeellistä ruokkimisihmettä: hänen leivistään ja kaloistaan Jeesus ruokki koko väkijoukon. Meilläkin saattaa joskus olla tällaisia ”huippukokemuksia” Jeesuksen kanssa. Hetkiä jolloin Hän ottaa aivan tavallisena päivänä meidän rajalliset kykymme ja taitomme käyttöön ja saa aikaan jotain suurta. Niissä hetkissä voimme tuntea Jumalan suuruuden, joka toimii meidän heikkoudestamme huolimatta.

Mutta kertomuksessa on myös muita henkilöitä. Evankelista Johannes mainitsee nimeltä Jeesuksen opetuslapset Filippuksen ja Andreaksen. Heille päivä Jeesuksen kanssa oli todennäköisesti suhteellisen tavallinen. Jeesus oli parantanut sairaita, opettanut ja kerännyt kansanjoukkoa ympärilleen. Opetuslapset olivat todennäköisesti jo jollain tasolla tottuneet tähän, sillä niin Jeesuksen kanssa tuppasi aika usein käymään. Yhtäkkiä Jeesus kuitenkin esittää heille omituisen kysymyksen: ”Mistä ostamme leipää näiden syödä?”. Voin kuvitella, miten stressi on vallannut opetuslapset kun he ovat miettineet toivotonta tilannetta ja sitä, että heidän pitäisi keksiä siihen ratkaisu. En tiedä, löytyikö opetuslasten kukkarosta kahtasataa denaaria, mutta Filippus totesi ettei sellainenkaan määrä riittäisi ostamaan leipää tälle kansalle. Filippus katsoi luonnollisiin olosuhteisiin, mutta Andreas näki vilahduksen jostakin suuremmasta.

Andreas toi Jeesuksen eteen tuon mainitun pojan, jolla oli viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. En tiedä mistä tuollainen ajatus pälkähti Andreaksen päähän, vaikuttaa jopa että hän saattoi alkaa epäillä omaa älynväläystään saman tien sanoessaan ”mutta mitä ne ovat näin monelle?” Mutta yhtä kaikki hän - kenties tietämättään - oivalsi jotain suurta. Jeesus ei tarvitse paljoa voidakseen toimia. Hän tarvitsee vain henkilön, joka on valmis antamaan omansa Hänen käyttöönsä. On toki aikansa myös huolelliselle suunnittelulle ja järkeilylle, mutta yhtä lailla joskus on aika inhimillisesti katsoen ”tyhmille” ideoille ja hulluillekin visioille. Joskus meidän täytyy vain antaa Jumalalle tilaa toimia, oli tilanne sitten viidentuhannen miehen ruokkiminen tai kohtaaminen yhden ihmisen kanssa. Molemmissa voi tapahtua ihme. Tarina ruokkimisihmeestä opettaa meitä olemaan ylenkatsomatta yksittäistä ihmistä tai pientä asiaa. Vaikka jokin asia saattaa vaikuttaa meidän silmissämme mitättömältä, Jumala voi tehdä jotain suurta sen kautta.

Tämän aihetta käsittelevän opetuksen pohjalta kirjoitin myös runon. Se on kuvaus Jeesuksen ja pojan kohtaamisesta. Yhtä lailla se on kertomassa siitä, miten ihmeellisellä tavalla Jumala voi toimia meidän kauttamme, kun annamme itsemme Hänen käyttöönsä. Se on kuvaus siitä, miten merkityksellinen yksi ainoa kohtaaminen voi olla. Ja siihen haluan päättää tämän kirjoituksen

Sinä tulit tänne tietämättä kuka minä olen

tietämättä mitä tulisi tapahtumaan

ymmälläsi ja epätietoisena

aivan tavallisena päivänä

samanlaisena kuin jokainen päivä ennen sitä

Minä näin sinut väkijoukosta jo kauan ennen tätä päivää

Minä odotin sinun saapumistasi

Nyt me olemme tässä

vain me kaksi koko väkijoukossa

Sinusta voi tuntua pieneltä

sinusta voi tuntua että sinulla ei ole paljoa

sinusta voi tuntua että olet koko joukosta vähäisin

aina jonossa viimeinen, aina se joka jää ilman

Mutta minä en näe sinua niin.

Sinä olet minun rakas lapseni

sinä olet minun silmäteräni

sinusta minä unelmoin

ja minä loin sinut juuri sellaiseksi kuin olet

sinä olet minulle ensimmäinen ja ainoa sinä

Älä unohda sitä, että jokainen kohtaaminen - pieninkin - on ihme

jokainen anti joka annetaan - vähäisinkin - on suuri

Sillä koko tästä joukosta minä tulin etsimään juuri sinua

minä tulin moninkertaistamaan sinun antisi

täyttämään sinun tyhjyytesi

Älä unohda että jokainen kosketus - pieninkin - voi olla pisara joka avaa padot

minun rakkaudelleni kulkea.

Miika