Palveleminen ja lepo

Ja hänen [Johannes Kastajan] opetuslapsensa tulivat ja ottivat hänen ruumiinsa ja hautasivat hänet; ja he menivät ja ilmoittivat asian Jeesukselle. Kun Jeesus sen kuuli, lähti hän sieltä venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen. Ja tämän kuultuaan kansa meni jalkaisin kaupungeista hänen jälkeensä. Ja astuessaan maihin Jeesus näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi, ja hän paransi heidän sairaansa. (Matt. 14:12-14)

Yllä olevassa kohdassa puhutaan Johannes Kastajan hautaamisesta. Kuultuaan tämän uutisen Johanneksen opetuslapsilta, Jeesus halusi mennä yksinäisyyteen. Matkallaan hän kohtasi kuitenkin saman ongelman kuin moni meistä nykypäivänä: tarvitsevat eivät tästä maailmasta lopu kesken. Hän huomasi väkijoukon, joka oli seurannut häntä, tunsi sääliä ja alkoi palvella heitä parantaen heidän sairaansa. Meidänkin elämässämme on joskus tilanteita, joissa meidän täytyy siirtää omat tarpeemme ja ajatuksemme syrjään voidaksemme palvella toisia, joiden tarpeet ovat akuutimpia kuin omamme. Tarina ei kuitenkaan pääty siihen, että Jeesus palvelee kansanjoukkoa ja ruokkii heidät ihmeellisesti viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Tämän kaiken jälkeen nimittäin sanotaan:

Ja kohta hän vaati opetuslapsiansa astumaan venheeseen ja kulkemaan edeltä toiselle rannalle, sillä aikaa kuin hän laski kansan luotansa. Ja laskettuaan kansan hän nousi vuorelle yksinäisyyteen, rukoilemaan. Ja kun ilta tuli, oli hän siellä yksinänsä. (Matt. 14:22-23)

Jeesus ei vain huolehtinut kansanjoukon tarpeesta ja sen jälkeen rientänyt uuteen paikkaan ja uuteen tehtävään. Huolehdittuaan kansan tarpeista (sairaiden parantamisen ja ruokkimisihmeen kautta) ja opetuslastensa tarpeista (ruokaahan jäi yli se kaksitoista korillista) hän palasi tekemään sen, mitä varten hän oli tullut. Hän meni yksinäisyyteen rukoilemaan. Hän ei juossut kansan perään varmistamaan, pääsisivätkö kaikki turvallisesti kotiin. Hän ei myöskään lähtenyt etsimään seudun muita apua tarvitsevia ja sairaita, jotta voisi palvella heitä. Hän osasi jättää omat tarpeensa syrjään muiden ihmisten akuutin tarpeen vuoksi, mutta hän osasi myös huolehtia omista tarpeistaan. Meidänkin tulee osata tunnistaa rajamme ja se, milloin tarvitsemme lepoa. Itselleni (perfektionistina) tämä on ollut vaikea läksy oppia: jotta minulla olisi jotain annettavaa ihmisille, minun täytyy huolehtia omasta jaksamisestani ja antaa Jumalan hoitaa minun murheeni ja huoleni.

Jeesus näytti meille myös tavan, millä lepäämme parhaiten: yhteydessä Jumalaan. Hän vetäytyi yksinäisyyteen rukoilemaan, ollakseen Isänsä kanssa. Se on myös se paikka, jossa me parhaiten lataamme akkujamme ja josta saamme voimaa jatkaa vaellustamme. Ei kukaan meistä jaksa palvella jatkuvasti muita, vaikka joskus saatankin tuntea syyllisyyttä siitä, että muilla näyttää jatkuvasti riittävän energiaa olla muiden kanssa ja kulkea vierellä. Vain oman itseni kohdalla näen ne hetket, kun makaan kotona yksinäni ja itken sitä, etten jaksa kantaa itse kaikkea sitä, mitä elämässäni ja ympärilläni on. Onneksi minun ei tarvitse kantaa sitä yksin. Ja jos Jeesuskin tarvitsi lepoa ja yhteyttä Isään, ei minunkaan tarvitse tuntea alemmuutta siitä, että voimat joskus loppuvat. Jumalan voima on ehtymätön, ja sen avulla meidän on mahdollista taas lepohetken jälkeen jatkaa matkaa eteenpäin yhdessä rakastavan Isämme kanssa.

- Miika