Ps. I Love You

Eräänä aamuna aamutoimia suorittaessani (halutessanne kuvitelkaa vaikka että istuin vessanpytyllä) oivalsin jotakin. Kuinka moni teistä on nähnyt otsikon leffan? Itse olen nähnyt sen vain kerran enkä ole kyseisen leffan maailman suurin hypettäjä, mutta silti se iskeytyi läpi alitajuntani juuri tuona taianomaisena hetkenä. Avaan asiaa hieman niille, jotka ovat eläneet leffan irlantilaismaisemien aiheuttaman matkakuumeen ulottumattomissa.

Elokuvan päähenkilön, Hollyn, (jonka nimen löysin imdb:stä) mies on kuollut, mutta tuo mies on jättänyt jälkeensä jotakin. Nimittäin tervehdyksiä, jotka päättyvät aina sanoihin Ps. I love you. Niitä löytyy milloin mistäkin, juuri oikealla hetkellä, ystävien pitäessä huolta siitä, että toimittavat miehen heidän huostaansa jättämät tervehdykset Hollylle. Ajatelkaa nyt, jos teidän miehenne, tai vaimonne olisi kuollut – eikö se vasta olisi sitä kuuluisaa jotakin, saada tuollaisia tervehdyksiä? Ihan kuin tuo poismennyt aviopuoliso vieläkin pitäisi huolta. Muistuttaisi siitä, että muistat juuri sen, mistä hänellä niin usein oli sinua tapana muistuttaa (kotoa kannattaa lähteä tarpeeksi ajoissa, muistaa tarkistaa säätila, ottaa yhteyttä niihin ja niihin ihmisiin, ostaa kaupasta sitä ja sitä, hakea se ja se harjoituksista, varata se ja se juttu jne.) Ja tadaa, vihdoin pääsen tämän kirjoituksen pääajatukseen.

Uskon, että Jumala on jättänyt meille Raamatun massiiviseksi rakkauskirjeeksi, jonka sisällöstä meille kolahtaa aina juuri ne kohdat, millä Jumala haluaa meitä kulloinkin rohkaista, lohduttaa, puhutella.. rakastaa... Hän on suunnitellut sen sisällön niin tarkasti, että sieltä löytyy aina, jokaiselle maailman yksilölle, jokaisessa elämäntilanteessa, juuri se kohta, jolla Hän haluaa kyseistä yksilöä muistuttaa, koskettaa, ravistella... rakastaa. Renessanssin aikana. Kiinassa. Japanissa. Jenkeissä. Uusklassismin aikakaudella. Roomassa. Romantiikan aikana. Nykyaikana. Eilen. Tänään. Suomessa. Ruotsissa. Virossa. Portugalissa. Senegalissa. You get my point.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh.3:16)

Raamattu kolahtaa jokaiselle yksilönä. Ei välttämättä heti – ei niin tapahtunut minullekaan, aluksi luin vain niitä kohtia, mitä muut suosittelivat, ja ajattelin että niiden pitää olla hyviä. Mutta viime vuosina olen kokenut, että Jumala on alkanut puhua Raamattua lukiessani koko ajan. (Ja uskon, että Hän haluaa puhua näin kaikille!) Siellä on aina joku kohta kussakin luvussa, mikä kolahtaa täysillä.

Viimeksi minuun kolahti Luukkaan evankeliumin alku:

”Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita. Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on.” (Luuk.1:1-4)

Ajattelin ehkä ensimmäistä kertaa sitä, miten Raamatun kirjojen kirjoittavat ovat olleet ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat kokeneet Jumalan kutsuvan heitä kirjoittamaan siitä, mitä ovat kokeneet. Ja miten erilailla he ovat esimerkiksi Jeesuksenkin kokeneet, kun ajattelee vaikka evankeliumeita, ja niiden aivan täysin toisistaan eroavia painotuksia. Kullekin on kolahtanut Jumalasta eri puolet. Matteukselle (tai kuka sen kirjoittikaan) Jeesuksen opetukset, vuorisaarnan mahtipontisuus and all that jazz. Luukkaalle (ks. ed.) pienet ja heikot, joille Jumala teki ihmeellisiä asioita, niin kuin Elizabeth, joka tuli vanhoilla päivillään raskaaksi, ja Maria, joka tuli raskaaksi vaikkei olisi pitänyt. Johannekselle (ks. ed.) se, miten kaikki on luotu Jeesuksen kautta ja miten Jeesus on sitten tullut maailmaan, Sana lihaksi. Jumala avasi kullekin erilaisia näköaloja itseensä. Mutta kaikki olivat vaikuttuneita. Niin vaikuttuneita (ja toki myös Hengen vaikutuksenalaisia), että heidän on ollut pakko kirjoittaa siitä.

Mikä kohta on kolahtanut sinuun viimeksi? Mikä on avannut sinulle Jumalan näkökulmaa asioihin, saanut kokemaan, miten paljon Jumala rakastaa juuri sinua?

Ja tämä on vasta alkua. "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee." (1.Kor13:12)

- Anna-Mari (kuvat © Anna-Mari)