Luuk. 23:34
Me satutamme toinen toisiamme. Satutamme sanoilla ja satutamme teoilla. Joskus tarkoituksella, joskus täysin tietämättämme.
Kun minua satutetaan, sorrun helposti satuttamaan takaisin. Tahdon puolustautua. Toisen satuttaminen on väärin, mutta kuitenkin saatan antaa itselleni luvan siihen, jos minua on ensin satutettu. Puolustautumisen nimessä minä satutan takaisin. Mutta puolustautuminen ei ole mikään puolustus. Puolustautua voi myös tyynesti ja asiallisesti. Toisen tietoinen satuttaminen on aina väärin.
Jeesusta satutettiin hirvittävän paljon. Häntä lyötiin niin sanoin kuin teoin – lopulta kuolemaan asti. Jeesus ei hyökännyt takaisin. Ristillä kärsiessään hän pyysi, että Jumala voisi antaa anteeksi ihmisille, jotka olivat päättäneet, ilman minkäänlaisia todellisia perusteita, ristiinnaulita hänet. Jeesus ymmärsi, etteivät ihmiset tienneet, mitä he olivat tekemässä. Jeesus pystyi näkemään yli pilkkaavien sanojen ja väkivaltaisten tekojen.
Kun seuraavan kerran tulen satutetuksi, osaisinpa minäkin kääntyä Jumalan puoleen ja rukoilla satuttajani puolesta: ”Anna anteeksi hänelle, Herra, hän ei tiedä, mitä hän tekee.” Ehkä tämän jälkeen pystyisin vastaamaan satuttajalleni asiallisesti enkä siirtäisi hänen aiheuttamaansa kipua takaisin häneen. Mutta entä jos näen, että minua satutetaan täysin tietoisesti? Silloinkaan en saisi lyödä takaisin. Tietoisesti toimiessaankaan satuttaja ei välttämättä ymmärrä, mitä on tekemässä. Ja vaikka hän ymmärtäisi, se ei oikeuta minua satuttamaan häntä. Minun kuuluisi vastata hänelle asiallisesti, vaikka se tuntuisi mahdottomalta. Anoessani armoa hänelle toimin oikein niin häntä kuin itseänikin kohtaan. Puolustautuminen on hyvästä, sillä ei vääryyttä pidä hyväksyä. Mutta puolustautua voi monella tavalla, satuttamatta toista.
Tahtoisin toimia kuten Jeesus. Mutta tiedän, ettei minusta ole sellaiseen. Sillä minä olen yksi niistä syntisistä ihmisistä, jotka ristiinnaulitsivat hänet. Tahdon, mutta en tahdo tarpeeksi. Yritän, mutta epäonnistun. Tulen satutetuksi ja satutan takaisin. Toimin, ennen kuin ehdin edes ajatella. Joudun anomaan armoa itselleni vähintään yhtä useasti kuin anon sitä toiselle syntiselle.
Vaikka jo nyt tiedän, että tulen epäonnistumaan, aion silti yrittää. Aina, kun onnistun hillitsemään puolustushyökkäykseni, saan kiittää Herraa. Sillä vain Hänen voimassaan kykenen toimimaan oikein.
-Johanna
Julkaistuani tekstini, mieleeni tuli kysymys liittyen äärimmäiseen satuttamisen tilanteeseen: Entä, jos joku käyttäytyisi erittäin väkivaltaisesti minua kohtaan, tarkoituksenaan jopa tappaa minut. Kuinka minun silloin tulisi puolustautua?
VastaaPoistaVoisin koettaa päästä pakoon tai puhua sovittelevasti väkivaltaiselle (jotta ehkä sen jälkeen pääsisin pakoon). Mutta entä jos en voisi paeta eikä sanoista olisi apua? Saisinko minä silloin lyödä takaisin? Saisinko hyökätä? Vai tulisiko minun kääntää toinenkin poski? Ja toinen käsi ja kylki ja jalka? Tulisiko minun antaa kaiken tapahtua? Tulisiko minun kärsiä jopa kuolemaan saakka?
Tai entä, jos olisin väkivaltatilanteessa, jossa minun olisi mahdollista tappaa kimppuuni hyökännyt henkilö. Tappamalla hänet säästäisin oman henkeni ja mahdollisesti muita henkiä. Saisinko silloin hyökätä?
Näihin kysymyksiin ei liene yksiä oikeita vastauksia. Kuitenkin ajattelen, että tällaisia vaikeita kysymyksiä on hyvä pohtia, vaikka selkeää vastausta ei voisikaan löytää.
Jätän nämä kysymykset pohdittaviksi, sekä teille että itselleni.
Suosittelen lukemaan seuraavan tekstin posken kääntämiseen liittyen, opetus avautui minulle ainakin ihan uudella tavalla: http://splashurl.com/llwpvn3
PoistaItse olen miettinyt aiemmin vähän samaa sotaan liittyen. Jokin aika sitten päädyin kuitenkin siihen johtopäätökseen, ettei sota ole milloinkaan oikein. Puolustussotakin on väärin, koska mielestäni ei ole oikein tappaa toinen oman henkensä pelastamiseksi.
Hyvin mielenkiintoinen linkki! Sain itsekin aivan uudenlaista näkökulmaa aiheeseen.
VastaaPoistaSodankäynnin oikeutusta olen myös minä pohtinut. Mieleeni nousee monia kysymyksiä koskien muun muassa Suomen itsenäisyyssotia ja Raamatun sotia, esimerkiksi Jerikon valloittamista. Oliko Jumalan tahto, että nämä sodat sodittiin? Jerikon sodasta voitaneen sanoa kyllä, sillä lähettihän Herra itse sotajoukkonsa päämiehen ilmoittamaan valloituksesta. Suomen itsenäisyyssodatkin vaikuttavat erittäin oikeutetuilta, siitä huolimatta, että niiden hinta oli mittaamattoman kallis. Entä, jos hinta olikin liian kallis?
Sota ei ratkaise konflikteja, koska lopulta aina kuitenkin valtioiden johtajien on istuttava neuvottelupöytään. Sota on siis aivan turha, valtavaa kärsimystä tuottava vaihe kohti neuvottelupöytää. Lisäksi mielestäni sen sijaan, että harjoitetaan tätä "kilpavarustelua", pitäisi panostaa enemmän aitoon valtioiden väliseen suhteen pitämiseen.
PoistaVanhassa testamentissa on paljon raakuutta, ja mietin itsekin, ovatko ne Jumalan tahto vai kuvailevatko ne vain ihmisluontoa. Koska eihän maailma loppujen lopuksi ole ihan hirveästi noilta ajoilta muuttunut, valitettavasti. Mittasuhteet ovat vain muuttuneet (veljesriidat ovat nykyisin valtioiden välisiä konflikteja). Vanha testamentti ei ole auennut minulle samalla tavalla kuin Uusi testamentti. Varmaan tähän vaikuttaa myös se, että VT:n tekstit ovat hyvin vanhoja. Pitäisi varmaankin tuntea konteksti hyvin ja mielellään vielä osata alkuperäistä kieltä.