Kun kaikki tämä tuntuu niin turhalta...

Psalmi 73 kuvaa alkutekstinsä mukaan ”Hurskaan kiusausta jumalattomien menestyessä”. Psalminkirjoittaja, Aasaf, kuvaa hetkeä, jolloin hänessä nousi kateus jumalattomia kohtaan, sen tähden että he menestyvät teoistaan huolimatta. Omia ajatuksiaan ja olotilaansa tuossa hetkessä hän kuvaa seuraavasti:

  

Turhaan minä olen pitänyt sydämeni puhtaana ja pessyt käteni viattomuudessa: minua vaivataan joka aika, ja minä saan joka aamu kuritusta. Jos olisin sanonut: "Noin minäkin puhun", katso, niin minä olisin ollut petollinen koko sinun lastesi sukua kohtaan. Minä mietin päästäkseni tästä selvyyteen; mutta se oli minulle ylen vaikeata, (Ps.73:13-16)

Tällainen ajatus saattaa joskus hiipiä mieleen monellakin kristityllä. Ainakin itse olen löytänyt itseni heikkoina hetkinä miettimässä sitä, mitä järkeä tässä kaikessa oikein on. Kaikki vaikuttaa turhalta vaivalta. Toiset ihmiset tuntuvat saavan tehdä mitä tahansa haluavat ja elämä hymyilee heille. Monet tämän maailman rikkaimmista ihmisistä ovat saavuttaneet omaisuutensa kyseenalaisin keinoin. Harva kuitenkin jää kiinni tai saa siitä rangaistusta. Pienemmässäkin mittakaavassa tuntuisi monesti helpommalta, kun saisi vain ”vaihtaa vapaalle” ja olla miettimättä sitä, mikä on oikein tai väärin tai jollekin pahaksi. Kuitenkin psalminkirjoittajan tavoin joudun näissä hetkissä huomaamaan sen, että se ei ole oikein. Jos unohdan Jumalan ja hänen tahtonsa, petän samalla kaiken sen, mihin uskon ja luotan elämässäni, kaiken sen mitä rakastan. Ongelma on vaikea. Psalminkirjoittaja löytää kuitenkin vastauksensa.

… kunnes minä pääsin sisälle Jumalan pyhiin salaisuuksiin ja käsitin, mikä heidän loppunsa on oleva. Totisesti, sinä panet heidät liukkaalle, perikatoon sinä heidät syökset. Kuinka he joutuvatkaan äkisti turmioon! He hukkuvat, heidän loppunsa on kauhistava. Niinkuin unen käy herätessä, niin sinä, Herra, kun heräjät, heidän valhekuvansa hylkäät.

 Kun minun sydämeni katkeroitui ja minun munaskuihini pisti, silloin minä olin järjetön enkä mitään älynnyt, olin sinun edessäsi kuin nauta. (17-22)

Psalminkirjoittaja oivaltaa tuskansa keskeltä sen, että tämän elämän väliaikainen menestys ei ole kaikki. Kysymys on myös iankaikkisuuden näkökulmasta. Vaikka ajallinen menestys ei aina olisikaan meille suotuisa, niin me voimme katsoa tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Me elämme maailmassa, jonka Jeesus on jo voittanut. Jumalattomilla ei tätä toivoa ole. Jeesus sanoo: ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?” (Luuk. 9:25) Psalminkirjoittaja myöntää olleensa väärässä katkeroituessaan ja tarkastelleensa asioita tyhmästi. Hän lopettaa:

Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäsi, sinä pidät minua kiinni oikeasta kädestäni. Sinä talutat minua neuvosi mukaan ja korjaat minut viimein kunniaan. Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti. Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat, sinä tuhoat kaikki, jotka haureudessa sinusta luopuvat. Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi. (23-28)

Tänäänkin, Jumala on meidän kalliomme. Hän pitää meistä huolta ja on meidän kanssamme. Joskus elämä saattaa murjoa meitä henkisesti ja fyysisesti. Useinkaan kristittynä eläminen ei ole huippukokemuksia ja valtaisaa riemua (joskus se toki on!), vaan se saattaa olla hyvinkin vaikeaa ja raskasta. Mutta niissäkin hetkissä me voimme luottaa Jumalan läsnäoloon ja kykyyn viedä meidät vaikeuksien yli. Me emme joudu luottamaan itseemme tai omaan voimaamme, vaan me voimme luottaa Jumalaan, joka pitää kiinni kädestämme joka hetki. Ja kun Jumala on meidän puolellamme - todellakin - mistä me huolehtisimme?

- Miika