Meillä on nälkä

Sillävälin opetuslapset pyysivät häntä sanoen: "Rabbi, syö!" Mutta hän sanoi heille: "Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä". Niin opetuslapset sanoivat keskenään: "Lieneekö joku tuonut hänelle syötävää?" Jeesus sanoi heille: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa. (Joh. 4: 31-34)

Olen viime aikoina lukenut John Burken kirjaa ”Mutaa ja mestariteos”. Sen yksi oivallus on jäänyt mieleeni pyörimään enkä ole saanut sitä millään pois, joten ajattelin kirjoittaa sen julki. Ajatus liittyy Jeesuksen sanoihin edeltävässä Raamatunkohdassa: ”Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa”. Monilla kristityillä tuntuu usein olevan nälkä. Osallistuminen seurakunnan kokouksiin tai kräsäiltoihin, hengailu ja kristillisten kavereiden tapaaminen eivät välttämättä anna kaikkea sitä, mitä tarvitsemme. Voimme lukea Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta ja rukoilla (niin kuin oikein on ja myös siitä saamme paljon: sanoohan Jeesus ettei ihminen elä vain leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta), mutta silti tuntea, että jotain puuttuu sisäisestä maailmastamme. Kaipaamme jotakin täyttymystä elämäämme mitä emme vielä näistä saa. Jotkut juoksevat seurakunnasta ja yhteisöstä toiseen etsimässä ”parempaa yhteisöä” täyttämään tätä aukkoa sisimmässään, lähes aina sitä löytämättä. Mikä voisi olla se asia, mitä niin kaipaamme?

Jeesuksen vastaus omalla kohdallaan tähän kysymykseen oli: ”Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa”. Olen sitä mieltä, että emme voi löytää lopullista täyttymystä elämäämme ja kaipaukseemme, jos elämme Jumalalle vain puolella sydämellä. Jos otamme Jumalan mukaan vain tiettyyn osaan elämäämme, valitsemme Raamatussa esitetystä Jumalan tahdosta (ja siitä mitä Jumala meille erityisesti puhuu) sen, minkä haluamme ja sen mikä ei kolahda jätämme tekemättä. Jos tartumme meille tarjottuun pelastukseen vain viime hetken pääsylippuna, jonka käytämme sitten, kun olemme eläneet elämämme sen mukaan mitä itse haluamme, kyllä Jumala meitä voi armahtaa ja kuulla. Mutta melko tyhjää sellainen elämä on. Kyllä Jumala meitä rakastaa siitä huolimatta mitä teemme ja jätämme tekemättä, mutta Jumalan tahto ei ole se, että me elämme itsellemme. Olen itse elänyt elämääni paljolti tässä tyhjyydessä ja joskus myös väläyksinä siitä, millaista se voi olla, kun Jumala saa vaikuttaa elämän kaikilla osa-alueilla. Ja voin sanoa, että itselle eletty elämä on vähäisempää kuin ei mitään verrattuna siihen, mitä Jumala voi meille antaa, kun lähdemme täydesti seuraamaan Häntä (vaikka edelleenkin horjun tahtoessani kulkea kohti sitä tietä).

Ettekö sano: 'Vielä on neljä kuukautta, niin elonleikkuu joutuu'? Katso, minä sanon teille: nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi. Jo nyt saa leikkaaja palkan ja kokoaa hedelmää iankaikkiseen elämään, että kylväjä ja leikkaaja saisivat yhdessä iloita. Sillä tässä on se sana tosi, että toinen on kylväjä, ja leikkaaja toinen. Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, josta te ette ole vaivaa nähneet; toiset ovat vaivan nähneet, ja te olette päässeet heidän vaivansa hedelmille." (Joh. 4: 35-38)

Ei ole olemassa sen parempaa aikaa toteuttaa Jumalan tahtoa ja lähteä kokosydämisesti seuraamaan Jumalaa kuin nyt. Meille ei ole luvattu helppoa elämää Jumalan yhteydessä. Se vie meidän itsemme kuolemiseen omalle tahdollemme ja haluillemme, kärsimyksiin ja jopa vainoihin, mutta myös yltäkylläisempään elämään Jeesuksen kanssa kuin voimme kuvitella. Pelto on valmis jo nyt, sen takia ei huomista tarvitse odottaa. Kysymys on vain: haluatko sinä?

- Miika

Pitkäperjantain sanoma

Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman? Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta.  Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa johon olisimme mieltyneet. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät kasvonsa pois. Hyljeksitty hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.                          
                                                                                                                                          Jes. 53:1-6

Synti. Tuomio. Kuolema. Tämä kaikki olisi kuulunut meille. Olisimme ansainneet sen. Kuitenkin Jumala päätti toisin. Jumala antoi ainoan Poikansa kuolemaan syyttömänä meidän puolestamme, jotta me saisimme rauhan. 

Kuinka usein pysähdymme miettimään mitä todella tarkoittaa se, että Jeesus on kuollut puolestamme? Entä kuinka usein muistamme, kuinka kalliilla hinnalla meidät on ostettu vapaiksi (1.Piet 1:18-19)?  Omasta puolestani ainakin voin todeta, että muistan tätä aivan liian harvoin. 

Ehkä kuitenkin tänään on hyvä pysähtyä ristin ääreen ja jäädä pohtimaan, mitä Jeesuksen pelastustyö todella tarkoittaa minun kohdallani. Samalla sydämestä voi myös nousta kiitos ja ilo siitä, että Jeesus on kärsinyt minulle kuuluvan rangaistuksen ja lahjoittanut vapauden, rauhan, puhtauden, sovinnon, anteeksiannon ja iankaikkisen elämän (ks. Room. 5:6-11).

Pitkäperjantain sanoman ääreen voit hiljentyä mm. päivän tekstien äärellä, joita ovat Ps. 22:7-20, Jes 53, Gal 6: 14, Joh. 19:16-30.

http://www.youtube.com/watch?v=d_24IdbJ0Tw

Siunausta ja Jumalan rauhaa sinulle

-         - Anu

Laki ja evankeliumi

Ne, jotka tuntevat minut tietävät, että evankeliumi ja evankeliointi ovat lähellä sydäntäni. Tulin uskoon kuuntelemalla kristillistä radio-ohjelmaa, jossa painotettiin vahvasti evankeliointia ja usein haastateltiin ihmisiä tavoitteena julistaa heille evankeliumia. Vaikka olin pitänyt itseäni kristittynä lähes koko elämäni ajan, vasta tämän radio-ohjelman kautta näin ensimmäistä kertaa elämässäni oman syntisyyteni suuruuden ja sen seurauksena tarpeeni pelastajalle. Jouduin vastakkain Jumalan lain kanssa – ja laki vaikutti minussa sen, mistä Jumalan Sana todistaa:

”Mutta me tiedämme, että kaiken minkä laki sanoo, se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä. Eihän yksikään ihminen tule hänen edessään vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja, sillä lain kautta tulee synnin tunto.” (Room.3:19-20, Raamattu Kansalle)

Lain merkitys ei koskaan ollut auttaa ihmisiä vanhurskauteen lakia noudattamalla. Jumalan laki on heijastus Hänen Pyhästä luonnostaan, ja kun syntinen ihminen peilaa itseään Jumalan lakiin, hän näkee itsensä sellaisena kuin hän todellisuudessa on – kurjana syntisenä. Päädyttyämme tähän pisteeseen meillä on kaksi vaihtoehtoa: Ensimmäinen vaihtoehto on katsoa muualle, verrata itseämme muihin ihmisiin ja todeta, että emme olekaan niin pahoja kuin ensin luulimme. ”Kyllähän Jumalakin ymmärtää”, ”Hän varmasti laskee rimaa niin, että pääsemme taivaaseen joka tapauksessa”. Toinen vaihtoehto on pitää katseemme Jumalan Pyhyydessä ja antaa sen murtaa meidät ja johtaa nöyryyteen ja parannuksen tekoon.

”Jumalan mielen mukainen murhe näet saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei tarvitse katua. Maailman murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.” (2.Kor.7:10)

Laki herättää meissä synnin tunnon. Synnin tunnon tulisi johtaa meidät Jumalan mielen mukaiseen murheeseen ja parannuksen tekoon – kääntymiseen Jumalan puoleen apua huutaen. Paavali kuvaa tätä lain ja evankeliumin suhdetta Galattalaiskirjeessä näin sanoin:

”Ennen uskon tuloa meitä vartioitiin lain alaisuuteen suljettuina, kunnes usko ilmestyisi. Näin laista on tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me tulisimme vanhurskaiksi uskosta. Mutta uskon tultua emme enää ole kasvattajan alaisia. Te kaikki olette uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.” (Gal.3:23-26)

Laki ja evankeliumi liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Jeesus, universumin paras evankelista, itse käytti 10 käskyä näyttääkseen synnin rikkaalle nuorukaiselle (Markus 10:17-22). Myös Paavali käytti lakia samalla tavalla (Room. 2:21-23). Lukemattomat uskonnot saarnaavat ainoastaan lakia ja näin sitovat raskaita taakkoja jäsentensä ylle orjuuttaen heidät tavoittelemaan jotain, mihin kukaan ei voi yltää. Valitettavasti monet kristityt puolestaan saarnaavat vain evankeliumia ja jättävät lain huomiotta. Evankeliumi voi olla hyvä sanoma vain niille, jotka näkevät itsensä syntisinä. Evankeliumi ilman lakia on kuin lääkäri, joka yrittää tarjota lääkettä henkilölle, joka on täysin vakuuttunut omasta terveyden tilastaan. Mutta jos lääkäri ensin näyttää todisteita, testituloksia, kaavoja ja selittää oireita, niin potilas voi alkaa ymmärtää, että hän todella on lääkkeen tarpeessa.

Mielestäni on surullista, että moderni evankeliointi on suurelta osin täysin unohtanut lain merkityksen. Joko laki sivuutetaan täysin tai sitten painotetaan vain vähän ihmisen syntisyyttä sanoen: ”Mehän olemme kaikki syntisiä, eikö..” Asiat olivat ennen toisin. Uskonpuhdistajat ymmärsivät hyvin lain merkityksen. Heistä se oli välttämätöntä. Jos lakia ei saarnattaisi ensin, se olisi kuin ei muokkaisi maata ennen kuin alkaa kylvää siihen siementä. Tähän lopuksi voisinkin antaa pohdittavaksi joidenkin tunnettujen uskonpuhdistajien (melko suorat ja karkeat) näkemykset, mitä tulee lain ja evankeliumin suhteeseen:

”Lain tulee ikuisesti valmistaa tietä evankeliumille.  Tämän huomiotta jättäminen sielujen opastuksessa on miltei varma tapa tuottaa väärää toivoa, esittää vääränlaisen standardin Kristityn kokemuksista, ja täyttää kirkot väärillä käännynnäisillä. . . Aika tulee osoittamaan tämän selvästi.” (Charles Finney, 1875)

John Wesley (1791) sanoi niistä, jotka eivät käyttäneet lakia evankelioinnissa:

”Kaikki tämä juontaa mitä syvimmästä tietämättömyydestä lain ominaisuuksista ja käytöstä, ja todistaa, että ne jotka käyttäytyvät näin eivät joko tunne Kristusta, tai ovat vieraita elävään uskoon, tai ainakin he ovat vain lapsia Kristuksessa, ja sellaisinaan taitamattomia vanhurskauden Sanassa.”

”He eivät koskaan tule hyväksymään armoa, kunnes he vapisevat pelosta oikeudenmukaisen ja pyhän Lain edessä” Charles Spurgeon (1892)

"Tämä on se syy, miksi meillä on niin paljon sienikäännynnäisiä. Eli käännynnäisiä, jotka putkahtavat esiin yön aikana ja katoavat, koska heidän kivenkova maaperänsä ei ole kynnetty.  Heillä ei ole tietoa Lain langettavasta tuomiosta. He ovat ’kivisen maan kuulijoita’ tai ’vääriä käännynnäisiä’” George Withfield (1770)

Martti Luther (1546) Galattalaiskirjeen kommentaarissaan puhui lahkosta, joka oli nousemassa hänen aikanaan uuden opin kanssa: 

“Saatana, kaiken kapinan jumala, aiheuttaa päivittäin uusia uskonlahkoja. Ja viimeisimmän niistä, jota minun ei koskaan olisi tullut ennalta nähdä tai joskus epäillä, hän on nostanut ylös lahkon, joka opettaa, että Kymmenen Käskyä tulisi ottaa pois kirkoista, ja että ihmisten ei tulisi olla kauhistuneita Lain tähden, vaan heitä tulisi hellävaroin kehottaa Kristuksen armon julistamisen kautta.”

Luther sanoi, että uusi lahko oli noussut esiin saatanallisilla vivahteilla, ja jonka hän ei koskaan olisi aavistanut tulevan. Hän oli kauhistunut ajatuksesta, että ihmiset eivät käyttäisi Lakia vaan sen sijaan hellävaroin kehottaisivat ihmisiä tulemaan Kristuksen luo, julistaen yksin armoa -  melko osuva kuvaus modernin evankelioinnin menetelmistä.

Modernin evankelioinnin sudenkuopista voisin kirjoittaa paljon muutakin ja ehkä palaan siihen vielä tulevaisuudessa. Mutta tämän kirjoituksen myötä kehottaisin kaikkia Kristittyjä tarkastelemaan, kuinka toimimme tässä suhteessa? Olemmeko kenties itse unohtaneet sen, mitä Raamattu sanoo Jumalan laista ja siitä kuinka voimme käyttää sitä osoittamaan synnin todellisuuden; ja kuinka se voi auttaa ihmisiä ymmärtämään tarpeensa pelastajalle?

Ehkä vähän out of context, mutta: ”Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain mukaisesti” (1.Tim.1:8 ) J

-Eelis